Joo-päivänä sanoimme Joo leikkimiselle, kilpailulle ja uusille kavereille

Vaikuttajat kädet ilmassa hymyillen ringissä

Mitä kaikkea ihanaa voikaan tapahtua, kun uskallat sanoa Joo? Vuosittain 5.5. vietetään valtakunnallista Joo-päivää. Silloin sanomme Joo myös ideoille, jotka jännittävät.

Joo-päivä oli tänä vuonna rakennettu kilpailuasetelmasta, leikkimisestä ja heittäytymisestä vähän kummallisiinkin ideoihin. Saimme sosiaalisen median vaikuttajat mukaan päivään, jolloin vastaus kaikkeen on Joo.

Julianna Jokela ja Jasir Oman

Joo-päivä alkoi Leikkiklubin kisoilla

Tänä vuonna vaikuttajista koostunut Joo-päivän vieraslista jaettiin kahteen joukkueeseen. Toisen joukkueen kapteenina toimi Julianna Jokela, ja toista joukkuetta veti Jasir Osman. Päivä aloitettiin Leikkiklubin järjestämien kisojen merkeissä.

Ihmisiä juoksemassa Leikkiklubin järjestämässä kilpailussa.

Tutustuimme toisiimme koti-aiheisella lämmittelyleikillä. Hedelmäsalaatti-leikin lomassa sai tietää, kuka paikalla olleista rakastaa kokata, ja kuka ei omista tiskikonetta. Tunnelma lämpeni heti, ja huomasi ettei Joo-päivän vieraista kenellekään ollut vaikeaa vapauttaa sisäistä lastaan.

Sitten alkoivat varsinaiset kilpailut. Vaikka aloitimme päivän leikkien, oli joukkueiden kilpailuvietti heti korkealla. Päivän ensimmäiset kilpailut, kuten joukkueiden välinen viesti ja peili, paljastivat jotakin oleellista – tästä oli tulossa tiukka kilpailu.

Vaikuttajat kisaamassa Joo-päivänä Leikkiklubin pitämässä skabassa.
Joo-päivänä joo-tiimi ja vaikuttajat pelasivat leikkiklubin järjestämiä leikkejä kuten viestiä, rikkinäistä puhelinta, hedelmäsalaattia ja peiliä.

Hyvää Joo-päivää, saanko tarjota sinulle kahvit?

Suuntasimme bussikuljetuksella Kamppiin ja oli seuraavan tehtävän aika. Vuorossa oli Kotikisailu: 1,5 tuntia aikaa toteuttaa tehtäviä. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä enemmän pisteitä siitä saa! Sanoisitko sinä Joo seuraaville haasteille?

Kotikisailu tehtäviä kirjoitettuna kuvassa. Tehtäviä kuten: pese tuntemattoman hampaat.

Vaikuttajat pääsivät muun muassa sitomaan vastaantulijan kengät paremmin, pesemään tuntemattoman hampaat sekä tarjoamaan tuntemattomalle kahvit.

Koska tehtävät suoritettiin tehokkaasti, saivat joukkueet lisätehtäviä: tuokaa tuomareille yllättävä esine, jota ei tietenkään saa varastaa, järjestäkää flashmob, ja pitäkää ryhmäliikuntatunti! Joukkueet toivat vaatekaupan mannekiinin käden, ja Nokian näppäinpuhelimen. Toinen joukkueista pääsi kuntosalin tiloihin järjestämään ryhmäliikuntatunnin. Yhä kilpailu oli tasainen.

Joo-päivän viimeisen haasteen aika!

Intensiivisen suorittamisen jälkeen siirryimme Katajanokalle, missä joukkueita vastassa oli Lego Mastersista tuttu Aura Kangasniemi. Nyt tehtävänä oli rakentaa Legopalikoista täydellisen kodin, tunnissa.

Vihreä joukkue miettimässä mitä tekisi legoista Joo-päivänä

Vihreä joukkue aloitti rakentamisen pohtimalla, mistä palasista täydellinen koti rakentuu. Täydellisessä kodissa olisi iso puutarha, keittiö, jossa voi hyvin järjestää illallisia, ja kylpyamme olisi must-have!

Oranssi joukkue lähti pohtimaan: täydellinen koti on lemmikkiystävällinen sekä sisältää ainakin kaksi grilliä ja suuren pihan. Sitten joukkueet lähtivätkin etsimään legopaloja, ja rakentamaan.

Joo-päivänä joukkue oranssilla paidalla miettii mitä tekisi Legoista
Jasir Osman kerää Legoja kilpailua varten

Tasaisen kisailun päätteeksi Joo-päivän kilpailun voittajaksi kruunattiin Juliannan vetämä oranssi joukkue. Onneksi olkoon!🧡

Oranssijoukkue hymyilee kuvassa Joo-päivänä kilpailun voittamisen jälkeen.

Voittajajoukkueen oli helppo hymyillä!

Vihreä joukkue hymyilee ryhmäkuvassa Joo-päivänä.

Vaikka voitto meni toisaalle, oli hävinnyt joukkuekin päivään tyytyväinen.

Kiitos kaikille osallistujille hauskasta Joo-päivästä. Jälleen näimme, että hyviä asioita seuraa, kun sanoo Joo.

12.5.2026